TopRock rokattiin onnistuneesti
TopRock rokattiin onnistuneesti
Oulun Toppilassa rymisteltiin rokkia ihan huolella viikonloppuna 14.-15.6.2024, kun TopRock Festit juhlittiin erittäin onnistuneesti. Porukkaa oli molempina iltoina hienosti ja iltaa kohden Toppila Klubin piha täyttyi iloisista livemusiikin ystävistä. Meininki ja fiilis oli kyllä ihan täys kymppi koko viikonlopun.
Sää oli mitä oli, itseasiassa se oli paljon ja monenlaista. Suomen kesä tuli taas todistettua, sillä välillä paistoi aurinko ja lämpötilat nousi korkealle. Välillä tuli sadekuuroja, kuten esimerkiksi lauantaina esiintyneen kasarilegenda Tannan keikalla. Juuri, kun bändi oli aloittamassa Storm in Paradise kappaletta, saapui vesisade ja päälavalta katosi sähkötkin hetkellisesti. Sähköt saatiin pian palautettua ja Tanna esitti vielä pari kappaletta sitä janoavalle kiihkeälle yleisölle.
Viikonlopun musiikkitarjontaa ja bändikattausta kiiteltiin. Yleisö sai selvästä sitä mitä tuli hakemaan, rokkia isolla ärrällä, korkealta ja kovaa ja välillä matalammalta muristen. Tuplabasarit pisti lahkeet lepattamaan ja vaikuttavat kitaravallit tuntui syvällä sielussa. Erittäin onnistunut bändikattaus tälle pienelle Toppilan kaupunginosan kaupunkifestivaalille. Highlighteja on vaikea nostaa, sillä tarjonta oli todella tasapuolisen kovaa alkuillan bändeistä illan pääesiintyjiin. Molempien iltojen pääesiintyjät Viikate ja Kotiteollisuus oli selvästi odotetuimpia, mutta todella kovia ja pihan täyteen yleisöä keräsivät myös Zero Nine ja Peer Günt, molemmat osoittivat olevansa edelleen erittäin kovassa livekunnossa! Piristävän kasarituulahduksen toi Tanna, harmillisesti sähkökatkoksen takia hieman tyngäksi jääneellä setillään ja Tuohimaahan toimii Oulussa aina. Kovaa ja korkealta tuuttasivat Stargazery, Burning Point ja Dreamtale. The Nevements ja Kuun Pimeä Puoli toimivat todella hyvin myös!
Erittäin onnistuneet festarit! Arvostamme tämän kaltaisia pieniä festareita äärettömästi ja eiköhän TopRock ole palannut jäädäkseen. Nyt on hieno festarikesä korkattu onnistuneesti!