Kipparin avajaiset 15.2.2025!

Kipparin Pidot avataan Kempeleessä
Vauvasta vaariin koko perheen tapahtuma ja iltabileet Tauskin johdolla

Lauantaina vietetään Kipparin Pidot avajaisia Kempeleessä. Kipparin Pizza on remontoinut entisen Kempeleen työväentalon salin uudeksi upeaksi keikkapaikaksi. Näitä tämän kokoluokan keikkapaikkoja ei Oulun alueella liikaa ole ja odotukset ovatkin korkealla toiminnan suhteen. Järjestäjä on luvannut tapahtumia vauvasta vaariin, luvassa on keikkoja aktiiivisesti tansseista rokkiin ja kaikkea siltä väliltä. Lisäksi väliin tapahtuu tapahtumia koko perheelle, lasten konsertteja ja mm. huutokauppakeisari Aki Palsamäen huutokauppaa!
Koko perheen päivätapahtuma klo 12-18
Avajaispäivää aloitellaan koko perheen iloisella ilmaistapahtumalla. Ohjelmassa on mm. poniajelua klo 12-15, dartsin heittoa ja pulkkamäkeä. Järjestäjä on luvannut rakentaa pihalle pulkkamäen lapsille, joten pulkat mukaan ja hauskan pitoon Koskelantielle lauantaina! Paikalla on myös mahdollista tutustua paloautoon ja pelata pleikkarilla änäriä screenillä! Karkkikauppa löytyy ja myynnissä on myös tietenkin kaakaota ja Kipparin itse leipomia herkullisia laskiaispullia! MLL Kempele myy tapahtumassa makeisia ja on opastamassa isommille lapsille ja nuorille Dartsin heittoa. Päivätapahtuma päättyy klo 18, jonka jälkeen keskitytään iltabileisiin (K-18).
Iltabileitä tähdittää Tauski & Fever Band!
Iltabileet alkaa klo 19. Kansaa viihdyttää huippusuosittu Dj Duo Henna Peltonen ja Fiia Sofia. Livemusaa ja bileet kattoon räjäyttää Tauski ja Fever Band. Tule todistamaan vuosisadan bileet ja avaamaan uusi bile- ja tapahtumapaikka Kipparin Pidot! Edulliset ennakkoliput myynnissä parhaatbileet.fi lippukaupasta. Voit ostaa liput kätevästi tuosta vierestä vaikka samantien! 👉
Osta ennakkoliput 10.2.2025 mennessä ja osallistu arvontaan!
Parhaatbileet.fi juhlistaa myös uutta upeaa keikkapaikkaa ja yhteistyökumppania järjestämällä ennakkolipun 10.2.2025 mennessä ostaneiden kesken pipoarvonnan! Arvomme kaksi parhaatbileet.fi pipoa kaikkien ennakkolipun 10.2.2025 mennessä ostaneiden kesken. Pipot arvotaan maanantai-iltana, joten nyt kannattaa olla nopea ja hankkia edulliset ennakkoliput samantien. Pipoja voi myös ostaa parhaatbileet.fi verkkokaupasta.
Osta pipo!
Kipparin Pidot radioaalloilla tiistaina 11.2.2025
Tiistaina kannattaa virittäytyä radiovastaanottimien läheisyyteen tai klikata itsensä nettiradioon. Kipparin Mikko on tiistaina klo 14 Radio Pookin iltapäivässä. Ja klo 16 mestari istahtaa Radio Megan kuulusteltavaksi. Kuuntele lähetykset ja mitä kaikkea yrittäjä paljastaa Kipparin tulevasta ohjelmasta?!
Kipparin Pidot tulevaa ohjelmistoa
Tulevat keikat ja tapahtumat löydät parhaatbileet.fi keikkakalenterista. Katso mitä kaikkea on tulossa, osta ennakkoliput ja tule viihtymään Tulemisen arvoisiin bileisiin!