19 lokakuuta, 2024 @ 21:00 – 20 lokakuuta, 2024 @ 03:00

Retropop ja DJ Tiiro Oulu,
Toppila Klubi 19.10.2024
Energisistä live-esiintymisistä tunnettu suomenkielisen konepopin konkari Retropop tunnetaan tarttuvista melodioista ja iskevistä lyriikoista. Miljoonia striimanneen Retropopin tunnetuimmat kappaleet ovat Tää ilta (kultaa 2021), Kultaiset ysärivuodet (kultaa 2021) ja kesähitiksi YouTubessa noussut Suomihumppaa, sekä vuoden 2007 radiohitti Pieni ja ihmeellinen. Retropop-duon keikoilla kuullaan omien kappaleiden lisäksi myös muiden artistien hittejä Retropopin tyyliin. Yli kaksikymmentä vuotta yhdessä viihtynyt pariskunta on tehnyt musiikkia vuodesta 2005 lähtien. Universal Music julkaisi yhtyeen debyyttialbumin Pieni ja ihmeellinen vuonna 2008. Vuodesta 2011 lähtien Retropop on julkaissut musiikkia oman Pieni ja ihmeellinen -levy-yhtiönsä kautta. Vuoden 2024 alussa Retropop julkaisi uuden kappaleen Forrest Gump, joka otettiin vastaan hyvin Spotifyn ja YouTuben listoilla.
DJ-Tiiro soittaa parhaat ysäribiisit valon ja savun kera.
Retropop ja DJ Tiiro Klubilla 19.10.2024
- Liput 10€

Lippukaupassamme maksat pääsyliput nopeasti ja turvallisesti,
käytössä myös kulttuuriedut ePassi, Smartum ja Edenred 🤘
HUOM! Edenred -maksut seuraavasti:
- Etsi edun tarjoajan mobiilisovelluksesta ”Parhaat Bileet” -toimipaikka (Tuulentie, Oulu)
- Syötä lipun hinta + 2,50 eur käsittelymaksu
- Onnistuneen maksun jälkeen lähetä info@parhaatbileet.fi osoitteeseen nimesi ja tieto mihin tapahtumaan ostit lipun
- Tarkistettuamme maksun, lähetämme pääsylippusi sähköpostiisi kahden arkipäivän kuluessa
Mahdollisissa ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä info@parhaatbileet.fi.
Voit myös siirtyä suoraan Edenred -palveluun oheisen napin kautta, jolloin maksusi kohdistuu automaattisesti käyttöpaikkaamme. Muistathan lähettää meille sähköpostilla tiedon maksusta, niin lähetämme oikean lipun oikeaan osoitteeseen. ePassi ja Smartum maksutavat ovat valittavanasi normaalisti verkkokaupan kassalla. 😎