21 joulukuuta, 2024 @ 21:00 22 joulukuuta, 2024 @ 03:00

Mikko Alatalo Oulu

Mikko Alatalo, Oulu
Toppila Klubi 21.12.2024

LISTAKAKKONEN MIKKO ALATALO – MAALAISPOJASTA 50 VUOTTA

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Mikko Alatalon debyyttialbumista Maalaispoika oon. Levystä ja sen nimikkokappaleesta käynnistyi taiteilijan pitkä sooloura, joka kattaa satoja levytettyjä laulua. Maalaispojasta 50 vuotta -kiertueella kuullaan esikoislevyn kappaleita pitkästä aikaa. Mukana myös Pohjoisen lauluja ja Manserokin helmiä taiteilijan uran alkuvuosilta. Konsertit ovat kaiken kaikkiaan läpileikkauksia Mikon urasta – myöhempiä hittejä unohtamatta. Kaiken huipuksi Lipposen Levy ja kasetti (Levykauppa Äx) julkaisi Maalaispoika-albumista juhlaversion. Levy on ollut kakkonen fyysisten levyjen virallisella myyntilistalla. Maalaispoika oon on kuulunut tietysti aina keikkaohjelmistooni, mutta osa levyn biiseistä on jäänyt pienemmälle huomiolle. Tämän juhlakiertueen puitteissa on hienoa päästä tulkitsemaan myös niitä, kuten muitakin urani alkuvuosien kappaleita. Tämä levyhän toimi ikään kuin esinäytöksenä maaseudun autioitumista kuvaaviin Siirtomaa-Suomen lauluihin, jotka ovat urani pääteoksia Alatalo kertoo.

Mikko Alatalo on yksi maamme merkittävimmistä viihdetaiteilijoista. Musiikkineuvoksen mittava ura käsittää 700 levytettyä kappaletta, joista 600 on kirjoitettu yhdessä Harri Rinteen kanssa ja kymmeniä myös Juicen kanssa. Lisäksi takana on yli 6000 heitettyä keikkaa ja yli 50 julkaistua albumia. Viime aikoina taiteilija on palkittu mm. Iskelmä-Finlandialla, Suomi-palkinnolla ja nähty Vain elämää -ohjelmassa.

Luvassa on naurua ja muistoja, hyvin tunteellinen ja koskettava ilta. Tervetuloa tähän ikuisen maalaispojan keikalle!

Mikko Alatalo klubilla 21.12.2024

Liput

The numbers below include tickets for this event already in your cart. Clicking ”Get Tickets” will allow you to edit any existing attendee information as well as change ticket quantities.
Liput ei ole enää saatavilla ennakkomyynnissä.
Käytössä kaikki verkkomaksupalvelut
Instagram
Kopioi linkki
URL has been copied successfully!
RSS

Toppila Klubi

Kapteenintie 24
Oulu, 90520
+ Google Map

Lippukaupassamme maksat pääsyliput nopeasti ja turvallisesti,
käytössä myös kulttuuriedut ePassi, Smartum ja Edenred 🤘

 

maksa epassilla     maksa smartum   

HUOM! Edenred -maksut seuraavasti:

  1. Etsi edun tarjoajan mobiilisovelluksesta ”Parhaat Bileet” -toimipaikka (Tuulentie, Oulu)
  2. Syötä lipun hinta + 2,50 eur käsittelymaksu
  3. Onnistuneen maksun jälkeen lähetä info@parhaatbileet.fi osoitteeseen nimesi ja tieto mihin tapahtumaan ostit lipun
  4. Tarkistettuamme maksun, lähetämme pääsylippusi sähköpostiisi kahden arkipäivän kuluessa

Mahdollisissa ongelmatilanteissa voit olla yhteydessä info@parhaatbileet.fi.

Voit myös siirtyä suoraan Edenred -palveluun oheisen napin kautta, jolloin maksusi kohdistuu automaattisesti käyttöpaikkaamme. Muistathan lähettää meille sähköpostilla tiedon maksusta, niin lähetämme oikean lipun oikeaan osoitteeseen. ePassi ja Smartum maksutavat ovat valittavanasi normaalisti verkkokaupan kassalla. 😎